Puu
Valitsin kuvanveiston fyysisyyden takia. Puu on ollut minulle itsestään selvä materiaali siitä lähtien kun kiinnostuin kuvanveistosta. Siihen vaikuttaa puuseppä koulutukseni, mutta myös yksinkertainen ilo siitä kun lastua syntyy ja terä puree puuhun.
Käytän enimmäkseen lehtipuita veistämiseen. Leppä ja tervaleppä ovat suosikkejani. Hyviä ovat myös jalava, poppeli, haapa, hopeapaju, mänty, kuusi… Jokaisessa puulajissa on omat persoonalliset ominaisuutensa jotka määräävät työn luonnetta.
Puu ja pronssi ovat hyvä vastapari ominaisuuksiltaan. Siinä missä pronssi antaa mahdollisuuden ohuisiin, notkeisiin, yksityiskohtaisiin, painaviin muotoihin ja sisältöihin, vastaa puu miltei aina toimivasti näiden vastakohdilla.
Teoksien luonteen ideoinnissa tuleekin usein jo käytettävä tekniikka selville. Myös teoksien koko vaikuttaa valittavaan materiaaliin tai ”materiaalin sisältö” vaikuttaa siihen että tulee valituksi teokseen. Näin varsinkin jos ei ole kyse ”perinteisestä” veistomateriaalista.
Piirtäminen
Piirtäminen on kevyttä. Piirtäminen on alku ja vastapaino kaikelle fyysiselle ponnistelulle. Toki päivien piirtämisen jälkeen sekin tuntuu hartioissa. Piirtämisen nopeus ajatuksen esille tuojana on verraton. Kaikki ihmisen tekemä on piirretty ennen toteutustaan: vaatteet, talot, autot, tiet… Kaiken teknologian ja tietokoneajan keskelläkin piirtäminen on yhä lyömätön tapa kertoa asiaa konkreettisemmaksi muutamalla viivalla.
Piirtäminen on tarvittaessa nopea ja toisaalta armottoman hidas. Se on vaatimaton ja rikas samanaikaisesti. Muuhun tekemiseeni verrattuna se on mukavan rauhoittavaa hiljaisuutensa takia. Jos miettii ekologisuutta, niin valkaisemattomalle, käsintehdylle paperille hiilellä piirtäminen on sitä parhaimmillaan.
Pronssia on valettu n.4000 vuotta. Kiveä ja puuta on veistetty paljon kauemmin. Varmasti niitä ennen jo piirrettiin.
Pronssi
Pronssiin tekeminen ei ole kovin ekologista, mutta pronssissa on taikaa. Valupäivässä kiteytyy koko pronssivalua edeltänyt valmistelu. Sulaa metallia kaadettaessa muottiin on nöyrä tunne, mutta samalla tuntee itsensä hieman suuremmaksi kuin onkaan.
Kun ensimmäisen kerran tein pronssivalua, kauhistuin kun yhden veistoksen muottiin tekeminen, polttaminen, valaminen, muotin avaaminen ja viimeistely vei kaksi viikkoa… Ja tätä ennen oli luonnollisesti tehty teoksen muovailutyö. Kyseessä oli vain pienoisveistos, noin 30cm korkuinen.
Muutamia pronssivaluja myöhemmin alkoivat työvaiheet tuntua luontevilta ja kun alkoi ymmärtää jokaisen vaiheen hyödyllisyyden lopputulokseen nähden, koko prosessi alkoi kiehtoa yhä enemmän. Olen valanut kaikki teokseni itse, kuten olen tehnyt kaikki työvaiheetkin aina itse: luonnoksista patinointiin muottien polttoja lukuun ottamatta. Tekemiseeni sisältyy siis valtavasti ”kisällin” työtä. Jos keskittyisin pelkästään muovailuun ja joku tekisi muotit ja valut puolestani olisi teoksieni määrä kai jo kymmenkertainen…
Pidän siitä että olen mukana jokaisessa työvaiheessa. Näin teos tuntuu omalta. Säilytän kosketuksen alusta loppuun ja kuten kaikissa muissakin tekniikoissa, pronssivalussa riittää aina lisää oppimista.
